Kun naapurin Jaskasta tuli journalisti

Esa Sirkkunen käsittelee Verkkoviestintäkirjassa julkaistussa artikkelissaan ”Vertaismedia haastaa perinteisen joukkoviestinnän” journalismin haasteita nykypäivän muuttuvassa mediamaailmassa. Sirkkusen mukaan perinteinen joukkoviestintä on suurten muutosten edessä varsinkin Internetin kasvavan käytön myötä. Internet on mediana varsin verkostoitunut ja hajautunut, ja siten se eroaakin huomattavasti perinteisistä joukkoviestintävälineistä.

Uusien viestintämuotojen johdosta uutisetkin muuttuvat. Vanhat ja suuret viestintätalot tutisevat ja natisevat liitoksissaan, kun erilaiset uutispalvelut tuovat kaikkien saataville uutisia ilmaiseksi. Sirkkunen kutsuu tällaisia sivustoja (kuten Google News) aggrekaattisivustoiksi. Uutisten suhteen myös yleisön rooli on muuttunut. Se ei ole enää passiivinen vastaanottaja, vaan osallistuu itse joskus aggressiivisestikin uutisten tuottamiseen. Sirkkunen mainitsee esimerkkinä viime kesän Euroviisukohun, kun Seiska julkaisi kuvia Lordin maskittomista kasvoista. Yleisö kokosi mittavan nettiaddressin ja käänteli Seiskoja kaupoissa ja kioskeissa ylösalaisin. Lehti joutui pyytämään anteeksi.

Yleisön rooli ei jää kuitenkaan tähän. Sirkkunen esittelee ns. osallistumistalouden, jossa vertaismedialla on suuri rooli. Vertaismediaan kuuluu intertekstuaalisuus ja moniäänisyys – yleisö ei ole mitään kasvotonta massaaa, vaan Sirkkusen mukaan vertaisia tukijoita ja sisällön tuottajia. Netti on täynnä sisältöjä, jotka ovat syntyneet ”vapaaehtoisesti, tekijän omista tai yhteisön yhdessä sopimista intresseistä lähtien”. Kuka selaa enää kirjahyllyn nurkasta löytyvää, tiiliskiven kokoista tietosanakirjaa, kun saman tiedon voi löytää huomattavasti helpommin Wikipediasta? Mitä tulee vertaistuotannon tarjoaman sisällön luotettavuuteen, en ainakaan itse näe sitä ongelmaksi. Mm. Matti Lintulahti on puhunut blogien (ja samalla muun vertaistuotannon) itsearvottavasta luonteesta. Kun toimitaan Sirkkusen mukaan yhteiseksi hyväksi, ilman kontrolloivia tahoja, on vilunkien yksityisyrittäjien kovin hankala saada ääntään kuuluville. Valheelliset ja huonot sisällöt hautautuvat varsin nopeasti Internetin hautuumaalle, jossa vain satunnainen kulkija saattaa niihin törmätä.

Yksittäisten ihmisten rooli on siis yhä enemmän muuttunut lukijasta sisällön tuottajaksi. Perinteisissä joukkoviestimissä vallalla ollut yksisuuntaisuus katoaa, ja tilalle astuu sosiaalinen media, jonka suuri taikasana on Web 2.0.

Miksi niin monet ihmiset sitten hukkaavat kallista työ- ja vapaa-aikaansa moisen vertaismedian tuottamiseen? Eihän siitä (yleensä) saa edes palkkaa? Sirkkunen mainitsee syinä mielihyvän, uudet sosiaaliset suhteet, julkisuuden, itseilmaisun, omien tietojen ja taitojen kehittymisen, vertaispalautteen saamisen ja egocastingin (oman identiteetin julkinen esittely). Lisäksi moottorina toimivat omien tietojen ja taitojen jakaminen, yhteiset tavoitteet ja oppivat yhteisöt. Onkin totta, että mielekäs työ - vaikka ilman rahallista korvausta - antaa joskus itselle paljon enemmän, kuin jalkapuussa huippupalkalla kärvistely. (sitä paitsi ahkerat ja osaavat vertaistuottajat saattavat joskus saada mahdollisuuden jatkaa toimiaan jonkin mediatalon siipien suojassa)

Mitä blogit sitten antavat vertaismedialle? Sirkkusen mukaan ne vain jatkavat jo olemassa olevaa kehitystä. Yksityiset ihmiset ovat kautta aikojen ilmaisseet itseään ammattitoimittajien rinnalla (kansalaisradio, amatöörivoimin tehdyt tv-ohjelmat). Blogit ovat ikään kuin hybridi: niissä yhdistyy kotisivujen henkilökohtaisuus, verkkoyhteisöjen sosiaalisuus sekä keskusteluryhmien ajankohtaisuus ja nopeus. Mielestäni juuri tämä tekee blogeista niin arvokkaan median – henkilökohtaisuus houkuttelee lukijoita, ja antaa sisällölle uskottavuutta. Mieti, jos esimerkiksi katastrofin sattuessa saisit valita virallisten tiedotteiden ja silminnäkijöiden kirjoittamien kokemusten välillä. Kumman valitsisit?

Aiemmin artikkelissa (ja tässä referaatissa) mainittiin kontrolloivien tahojen puuttuminen vertaismediassa. Käytännössä asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Blogeillakin on oma hierarkiansa, joka muodostuu linkkien perusteella. Tästä puhui enemmän esimerkiksi Jere Majava omassa gradussaan, joka oli esillä blogissamme hieman aiemmin. Hierarkiassa ylinnä ovat ne blogit, joihin linkitetään eniten ja jotka ovat siten saaneet mielipidejohtajan sulan hattuunsa. Niinpä valta on käytännössä näillä blogeilla. Ne määräävät, mistä puhutaan ja millä tavalla. Halusivatpa kirjoittajat sitä tai eivät.

Sirkkunen esittelee artikkelissaan myös Heinosen ja Domingon (en valitettavasti löytänyt alkuperäislähdettä: Heinonen & Domingo (2007) Weblogit: Journalismin liepeillä, onko jollain parempaa tietoa?) jaottelun neljään blogien journalistiseen päätyyppiin: kansalaisblogit, yleisöblogit, journalistiblogit ja mediablogit. Kun kansalaisblogit ovat mediasta riippumattomien yksityishenkilöiden ylläpitämiä blogeja, mediablogit taas ovat yleensä toimituksen kontrolloimia ja osa median muuta verkkosivustoa. Kummassa päässä se lopullinen journalistinen valta sitten on? Miten mediablogit yleensä eroavat muusta verkkosivustosta? Ovatko ne vain blogeiksi naamioituja yrityksiä tavoittaa yleisö henkilökohtaisemmin?

Lopuksi pari sanaa tulevaisuudesta. Sirkkunen pohtii, jatkuuko vertaismedian kasvu sellaisenaan, vai ahmaiseeko mediakonvergenssi sen kitaansa ja sulauttaa sen osaksi kaupallista mediateollisuutta. Näyttää ilmeisesti siltä, että molemmat vaihtoehdot tulevat toteutumaan rinta rinnan. Vaikka kaupalliset tahot saisivatkin vertaistuotannon suitsittua omiin tarkoituksiinsa, löytyy aina se joukko ihmisiä, jotka vannovat yksityisen ihmisen vapauteen myös viestinnässä.

Innostuin sitten linkittämään..

Tuomas Kilven Blogit ja bloggaaminen -kirjan mukaan Suomen paras blogi on Kasa. Tämäkin tiedoksi teille, jotka kirjaa ette ole (vielä) lukeneet. Mahtaakohan kyseinen opus muuten löytyä joskus omasta tiedekirjastostamme? Verkkoviestintäkirja olisi muuten myös hankkimisen (tai ainakin lukemisen) arvoinen teos. Molemmista (toivottavasti) lisää kommentteja toisaalla tässä blogissa - sitten joskus, jahka ehditään.

Mun kasa tosiaan on sun kasa. Kasa on hyvä esimerkki onnistuneesta ryhmäfiltteriblogista. Siinä riittää luettavaa, vaikka kaikki aihepiirit eivät kiinnostaisikaan. Itselleni esimerkiksi Caruso-kokoelma oli uusi (ja hykerryttävä) kokemus, ovathan Horaation kuuluisat aurinkolasit seuranneet uniin jo aivan liian kauan..

Tungetaan samaan postaukseen (vai onko se sittenkin blogimerkintä) vielä linkki yhteen maailman suosituimmista blogeista: BoingBoing, olkaa hyvä. Kannattaa varata tarpeeksi aikaa tutustumiseen.

Minä ostin kun blogi käski (ja halavalla sai)

Jyväskylä Hightech Forumista tarttui silmään (kiitos vaan, Anne) mielenkiintoisia uutisia. Blogit eivät ole enää edelläkävijöiden leikkikalu, vaan peräti 56% suomalaisista on ollut blogien kanssa jotenkin tekemisissä. Tai ainakin kuullut joskus blogeista. Vain 9% ei ole koskaan blogeista kuullutkaan, mielestäni se on kyllä loistavan pieni prosentti! Luulen, että esimerkiksi eduskuntavaalit tekivät blogeja tunnetuksi sellaisissakin piireissä, joissa muuten ei niitä luettaisi. Blogithan olivat kovassa käytössä jo edellisissä vaaleissa, nyt taisi lähes jokaisella ehdokkaalla oma karsina nettijulkisuuden hiekkalaatikossa olla. Palataksemme takaisin vuorovaikutteisuuden olemukseen: blogeja on helppo kirjoittaa, helppo lukea ja helppo kommentoida. Tavikset kokevat pääsevänsä sitä kautta lähemmäksi herra isoherroja, eikä herra isoherrojen tarvitse pelätä salaisten puhelinnumeroidensa puolesta.

Jotta en harhautuisi liian sivuraiteille, palattakoon alkuperäiseen uutiseen. Blogit vaikuttavat tutkimuksen mukaan myös ostokäyttäytymiseemme! Eikä se edes tarkoita yritysten omia kiiltokuvablogeja (tahallinen kärjistys, toim. huom.) vaan toisten bloggaajien mielipiteitä eri tuotteista. Mikäpä olisikaan tehokkaampi puskaradio kuin blogi! Sensuuri ei iske ja yhdellä postauksella voi saavuttaa yllättävänkin suuren yleisön. Blogien suhteenhan kirjoituksen saama julkisuus riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon se saa suosionosoituksia linkitysten kautta. Huono kirjoitus (josta tämä saattaisi olla hyvä esimerkki) vaipuu helposti unohdukseen, yksittäisiä blogipostauksia kun on blogosfäärissä lähes ääretön määrä.

(Blogosfääri = kaikkien blogien muodostama yhteisö)

Oletko sinä ostanut tai jättänyt ostamatta jotain siksi, että jossain blogissa on niin suositeltu?

Sillanrakennusta

Weblogs as a bridging genre

(Susan C. Herring, Lois Ann Scheidt, Elijah Wright, Sabrina Bonus)

Susan C. Herringin, Lois Ann Scheidtin, Elijah Wrightin ja Sabrina Bonusin tutkimusraportti (julkaistu Information Technology & People –lehdessä 2005) keskittyy blogien perusominaisuuksien määrittelyyn sekä pohtii lisäksi blogien roolia ja merkitystä Internetissä. Blogien ominaisuuksista ja siitä, mikä blogi oikeastaan on, on käyty keskusteluja jo useamman vuoden ajan. Tässä raportissa aiheeseen perehdytään genretutkimuksen voimin. WWW sisältää useita erilaisia genrejä, joista henkilökohtainen kotisivu on tutkituin. Onkin loogista, että tutkijat vertaavat blogia aluksi juuri siihen. He pohtivat myös sitä, ovatko blogit jokin täysin uusi genre, vai onko se ollut olemassa jossain muodossa jo ennen nykyistä olomuotoaan. Aikaisempaa empiiristä tutkimusta blogeista ei raportin mukaan sen julkaisuajankohtana ole juurikaan tehty. On myös huomattava, että Herringin ym. tekstiä lainataan usein muissa blogeja käsittelevissä kirjoituksissa. Herring ym. mainitsee kaksi kvantitatiivista tutkimusta, joista toinen, Krishnamurthyn yhteisöllistä uutisblogia käsittelevä tutkimus, esittelee myös yhden blogijaottelun ja blogin määritelmän. Lisäksi mainitaan Bloodin perusjako filtteri-, päiväkirja- ja muistiotyyppisiin blogeihin. Kirjoittajat lähtevät liikkeelle omassa tutkimuksessaan juuri em. määritelmien pohjalta.

Tutkimusmateriaalina oli 203 satunnaisesti valittua blogia. On mielenkiintoista, että tutkijat ovat päätyneet jättämään LiveJournalissa, DiaryLandissa ja Xangassa ylläpidetyt journaaliblogit tutkimuksen ulkopuolelle. Kenties tutkimuksen ajankohtana ei ollut vielä selvää, mitä blogilla itseasiassa tarkoitetaan, eikä usein teinityttöjen kirjoittamia päiväkirjoja haluttu ottaa otokseen mukaan. Varsinaisena tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia, jonka tarkoituksena on määritellä blogien rakenteelliset ja toiminnalliset määreet. Ensiksi on tarkasteltu bloggaajien demografisia ominaisuuksia. Koska genren määrittäminen on yksi tutkimuksen avainkohdista, on seuraavaksi kartoitettu blogien yleistä tarkoitusta. Näiden lisäksi otoksen blogeille tehtiin rakenneanalyysi, jonka tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon blogit sisältävät esimerkiksi linkkejä, kuvia, hakutoimintoja tai mainoksia. Kirjoittajat ovat soveltaneet tutkimuksessaan myös grounded-teoriaa selvittääkseen perinteisen web-genren ulkopuolisia ja juuri blogeille ominaisia piirteitä, kuten julkaisujärjestelmä, kommenttien postaaminen ja viestiarkisto. Lopuksi tarkasteluun otettiin vielä ajalliset määreet – kuinka usein blogeja päivitettiin ja kuinka vanhoja ne ovat.

Tutkimustulokset – jotka käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti – tukevat osittain aikaisempia väitteitä blogien ominaisuuksista, mutta paljastavat niistä myös uusia piirteitä. Tulokset jakautuvat neljään osaan: Bloggaajien ominaisuuksiin, blogin tarkoitukseen, ajallisiin määreisiin ja blogien rakenteeseen.

Bloggaajista ei tutkimuksessa selvinnyt ainakaan omasta mielestäni mitään kovinkaan maata mullistavaa. Kävi esimerkiksi ilmi, että sukupuolijakauma riippuu iästä: aikuisista bloggaajista suurin osa on miehiä, kun taas teini-ikäiset kirjoittajat ovat yleensä tyttöjä. Kirjoittajien fyysinen sijainti (Yhdysvallat 69,8%) oli mielestäni melko turha tutkimuskohde, koska vain englanninkielisiä blogeja tutkittiin. Lisäksi blogien määrän voi olettaa olevan varsin suuri juuri Yhdysvalloissa, katsotaanhan koko ilmiön olevan sieltä kotoisin.

Blogien tarkoitus erosi selvästi aikaisemmista oletuksista. Ensimmäiset blogit ovat olleet filtterityyppisiä (linkki-)blogeja ja niitä on yleisesti pidetty ”oikeina” blogeina. Tutkimuksen mukaan kuitenkin jopa 70,4% blogeista on päiväkirjatyyppisiä, henkilökohtaisista kokemuksista kertovia sivustoja. Kirjoittajat pohtivat tässä yhteydessä sitä, miksi päiväkirjatyyppisiä blogeja ylenkatsotaan niin usein. Mahdollisia syitä löytyy mm. siitä, että ne ovat uudempi blogityyppi, eikä online-päiväkirjoja ole aina edes laskettu blogeiksi. Lisäksi päiväkirjatyyppisiä blogeja kirjoittavat usein naiset ja teini-ikäiset (tytöt), kun taas filtteri- ja muistioblogeja kirjoittavat usein aikuiset miehet. Ottamatta kantaa sukupuolieroihin, voi kukin tehdä edellisen virkkeen pohjalta omat päätelmänsä päiväkirjablogien uskottavuudesta ja ”vakavasti otettavuudesta”.

Aikamääreiden suhteen tulokset olivat suhteellisen suppeat. Raportissa mainittiin, että otoksessa olevia blogeja näytetään päivitettävän varsin aktiivisesti, jopa pidemmän aikavälin mittauksella. Keskiarvoinen ikä oli noin viisi ja puoli kuukautta. Tulokset näyttävät, että blogin ylläpitämiseen todellakin uhrataan aikaa.

Rakenteelliset ominaisuudet eivät olleet ainakaan minulle mitään uutta, mutta toisaalta tutkimus on tehty vuonna 2003 (raportti julkaistu vuonna 2005) ja silloin blogien rakenne on luultavasti ollut vielä ainakin osittain erilainen kuin nyt. Artikkelin mukaan blogit eivät sisällä juurikaan kuvia (nykyisin juuri kuvablogien suosio tuntuisi olevan kasvussa). Ennakko-oletuksen mukaan kalenteri olisi ollut yksi blogin perussisältö – tulokset osoittivat, että sitä se ei kuitenkaan ole. Sen sijaan viestiarkisto ja ”badget” (=pienet ikonit, jotka mainostavat esim. jotain sivua tai yhteisöä) näyttivät löytyvän suurimmasta osasta blogeja. Edellämainitut ominaisuudet riippuvat kirjoittajien mukaan pitkälti julkaisujärjestelmästä, joista yleisin oli (ja taitaa olla edelleen) nykyisin Googlen omistama Blogger.

Tutkimuksen lopuksi kirjoittajat ilmoittavat, että koska tutkimus ei kata kaikkia mahdollisia blogien muotoja, se määrittää lähinnä vallalla olevia suuntauksia niiden suhteen. Jatkuvasti kehittyvästä ja uusia muotoja ottavasta ilmiöstä onkin ehkä hieman vaikea tehdä kaikenkattavaa tutkimusta, ja mielestäni tämä artikkeli antaa paljon hyvää perustietoa siitä, mitä blogit oikeastaan ovat.

Artikkelin toinen osa pohtii sitä, ovatko blogit täysin uusi digitaalinen viestintämuoto vai ovatko ne kehittyneet jostain aikaisemmasta genrestä. Esimerkiksi Bloodin mukaan blogit olisivat suoraa jatkumoa ensimmäisille www-sivuille, jotka olivat eräänlaisia filtteriblogeja (=linkkilistoja). Kirjoittajat eivät kuitenkaan täysin allekirjoita Bloodin väitettä, ja viittaavatkin tutkimustuloksiinsa nimenomaan päiväkirjablogien yleisyydestä. Mielestäni on kuitenkin otettava huomioon se, että Blood on tehnyt huomionsa jo vuonna 2000, kun päiväkirjatyyppiset blogit olivat vasta tekemässä tuloaan blogikartalle. Toisena vasta-argumenttina Bloodin näkemykselle Herring ym. huomauttaa, että blogigenrellä on myös muita, aiempia edeltäjiä ajalta ennen sähköistä viestintää. Esimerkkeinä näistä mainitaan mm. pääkirjoitukset lehdissä, erilaiset projektipäiväkirjat, matkapäiväkirjat ja valokuva-albumit. Kolmantena argumenttina artikkeli mainitsee, että blogit jakavat yhteisiä ominaisuuksia myös muiden digitaalisten genrejen, etenkin juuri aiemmin mainitun henkilökohtaisen kotisivun kanssa. Artikkelin mukaan blogeilla on ns. hybridimäisiä ominaisuuksia ja ne toimivat monella eri tasolla. Tämä tarkoittaakin juuri sitä, ettei blogigenreä voi määritellä vain yhdellä tavalla.

Herring ym. Sijoittaa blogit tutkimuksensa perusteella perinteisen, tekstimuotoisen tietokonevälitteisen viestinnän (CMC) ja HTML-dokumenttien väliin eräänlaiseksi sillanrakentajaksi. Kirjoittajien mukaan blogeissa yhdistyy CMC:n ja www-sivujen parhaat ominaisuudet: julkaisujärjestelmät mahdollistavat blogien ylläpitämisen myös niille ihmisille, jotka eivät osaa HTML:ää. Lisäksi lukijoiden kommenttien postaaminen tekee bloggauksesta interaktiivista kommunikaatiota – vuorovaikutteisuus onkin yksi blogien parhaimmista ominaisuuksista. Raportin mukaan blogit tulevat jatkamaan kasvuaan ja niitä tullaan myös jatkossa hyödyntämään mitä erilaisin keinoin. Jos ajatellaan, että tutkimuksesta on nyt kulunut neljä vuotta ja sen julkaisustakin muutama, ovat blogit jo tässä ajassa kehittyneet paljon. Ne sisältävät tekstin lisäksi kuvia, ääntä ja videota. Niitä käytetään jopa politiikassa, opiskelussa ja kaupallisiin tarkoituksiin. En usko, että olemme saavuttaneet rajoja vieläkään.

Suomalainen gradu blogeista

Viime keväänä valmistui Helsingin yliopistossa Jere Majavan blogeja koskeva gradu Suomalaisten weblogien verkosti keskustelevana julkisuutena.

Majava käsittelee blogeja eri julkisuusteorioiden kautta ja pohtii blogin olemusta eritasoisen julkisen keskustelun välineenä. On mielenkiintoista lukea tieteellinen tutkimus ilmiöstä, johon on aiemmin tutustunut lähinnä käytännön kautta. Majavan gradussa on useita hyviä huomioita siitä, miten blogit ovat muuttaneet sekä julkista keskustelua, että koko WWW:n luonnetta. Majavan mukaan blogit luovat vuorovaikutteisuutta ja aitoa verkostomaisuutta WWW:hen, joka Tim Berners-Leen ajoista on kohti niitä pyrkinytkin.

Blogien määritelmästä on käyty useita keskusteluja, eikä yksiselitteistä määritelmää ole luultavasti vieläkään tehty. Blogeja on hankala asettaa yhteen lokeroon juuri sen vuoksi, että yksi niiden perusominaisuuksista on sen ylläpitäjän vapaus julkaista mitä haluaa, missä muodossa tahansa. Majava on listannut kuitenkin muutamia piirteitä, jotka blogeilta yleensä löytyy: niitä ovat mm. merkintöjen kronologinen julkaisujärjestys, teemat ja kategoriat, yksityishenkilöt julkaisijoina sekä henkilökohtainen ja epämuodollinen tyyli.

Vuorovaikutteisuus on blogeista puhuttaessa suuressa roolissa. Kommentointimahdollisuus on yksi tärkeimmistä blogien ominaisuuksista, ja juuri se erottaakin blogit ”perinteisistä” www-sivuista. Lukijalla on lähes yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa sivun sisältöön kuin itse julkaisijallakin. Toki julkaisijalla on lopuksi valta moderoida kommentteja (Majava kutsuukin tätä asynkroniseksi vuorovaikutteisuudeksi), mutta kanava viestimiseen on kuitenkin olemassa. Juuri tämä ominaisuus tekee blogeista eräänlaisen sillanrakentajan. Tästä puhuivat myös Susan Herring kumppaneineen vuonna 2005 julkaistussa tutkimuksessaan, jota käsittelen tässä blogissa myöhemmin.

Aito verkkomaisuus taas viittaa siihen, että blogiyhteisö ei ole keskittynyt jollekin tietylle alueelle, kuten esimerkiksi keskustelualueilla vaikuttavat yhteisöt tekevät. Blogien vuorovaikutus tapahtuu eri blogien välillä, kun kirjoittajat linkittävät toisia blogeja ja niissä olevia merkintöjä toisiinsa. Majava mainitsee verkostorakenteista erityisesti tekstiin sisältyvät linkit ja kommentit, sekä blogroll-tyyppiset linkit. Blogroll-listat ovat yleensä blogin sivulla oleva linkkilista muista blogeista – eivätkä siis viittaa mihinkään tiettyyn merkintään, vaan kokonaiseen blogiin. Ne ovat ikäänkuin suosituksena muille lukijoille, ”nämä ovat mielestäni hyviä blogeja” ja näin ollen kertovat blogin julkaisijastakin lisäinformaatiota.

Julkisuuden suhteen blogit avaavat uusia väyliä. Blogin nähdään avaavan ”mahdollisuuksia habermasilaisen julkisen sfäärin elvyttämiseen”. Se antaa yksilölle mahdollisuuden osallistua itsenäisesti julkiseen keskusteluun, kun nykymedioissa tuota mahdollisuutta ei juurikaan ole ollut.

Mistä kaikki oikein alkoi?

Aloitettakoon rämpimisemme blogosfäärin loppumattomassa suossa tutustumalla bloggauksen ja blogien historiaan Sedis Blogin mainion esityksen avulla. Suomeksi.

Itsehän laajentaisin tuota edellämainitussa historiikissa olevaa blogin määritelmää kattamaan vielä jonkin tietyn mielenkiinnon aiheen, joka on esitetty subjektiivisesti, jostain näkökulmasta. Myös kommentointi on blogeille ominaista, joten miksei sitäkin voisi määritelmässä mainita.

Let the blogging begin! :D

Cartoon by Dave Walker. Find more cartoons you can freely re-use on your blog at We Blog Cartoons.