Multimedian kentällä muutokset tapahtuvat nopeasti ja monet innovaatiot tulevat ja menevät. Ehkä blogitkin on ajateltu sellaisiksi, ja kun ne edelleen elävät ja voivat hyvin, laittaa se ihmiset selittelemään osallisuuttaan tähän "vanhanaikaiseen" julkaisumuotoon. Josi kirjoituksessaan mainitsee mielestäni tärkeimmän tekijän, jonka vuoksi blogien suosio vain kasvaa, ja tämä on ihmisten sosiaalinen tarve kyseistä palvelua kohtaan.
Josin kirjoituksen luettuani jäin pohtimaan blogien tulevaisuutta. Tämän hetkisestä tilanteesta on tehty paljon tutkimuksia, mutta olisi mielenkiintoista kurkata tulevaisuuteen ja tietää, miten blogit kehittyvät ja ketkä tulevat olemaan niitä todellisia bloggereita, jotka pitävät blogia hamaan hautaan asti. Vai tuleeko sellaisia ylipäätään olemaan? Onko blogi luonteeltaan väliaikainen ratkaisu purkaa tai käsitellä jotain tiettyä asiaa, ja kun intohimo blogin teeman tai asian ympäriltä lopahtaa, lopahtaa blogikin.
Josi kertoo myös, että hän ei voisi kuvitella kirjoittavansa blogia yksityiselämästään, vaikka hän usein ajatteleekin kirjoittamalla. Tähän perusteluna on se, että maailmassa on jo liikaa tylsiä blogeja. Mutta mitä sitten? Eihän se kuormita ketään, vaikka ihmiset vuodattavat blogeissa ajatuksiaan. Jos blogin pitäjällä ei ole muuta kerrottavaa, kuin päivän mittaan tapahtuneet arkiset askareet, on blogin pitämisellä kuitenkin joku funktio. Ainakin pitäjälle itselleen.
Itse olen Josin tavoin aina ajatellut, etten osaisi henkilökohtaisista asioitani kirjoitella julkisella areenalla. Oma elämä ja kirjoittaminen kun ovat itselle niin arkaa aluetta, että tulisin vähintäänkin vainoharhaiseksi ja pelkäisin, että jokainen tuttavanikin tietää syvimmät salaisuuteni ja tuntoni. Olenkin usein pohtinut, millainen ihminen on niin rohkelikko, että uskaltautuu pitämään blogia henkilökohtaisista asioistaan ja tunteistaan.
Gradunteosta blogia pitänyt nainen tuo tähän mielenkiintoisen näkökulman, jota en itse osannut liittää blogi-ilmiöön. (Taustoista sen verran, että tämä kyseinen henkilö on tehnyt gradun blogeista ja tässä merkinnässä kertoilee kypsyysnäytteeseen rustaamistaan ajatuksista.) Tässä ote hänen ajatuksistaan:
Tosi-tv ja juorulehdet ovat hämärtäneet yksityisen ja julkisen rajaa.
Samalla exhibitionismi ja tirkistely ovat moraalisesti neutralisoituneet.
Suomennettuna yhä useampi avautuu omista asioistaan julkisesti, eikä sitä
pidetä paheksuttavana asiana. Samoin toisten avautumisten katselu
uteliaisuudesta/sosiaalipornona on myös suurimmalle osalle ihmisistä ihan
OK.
Mielestäni kuulostaa erittäin järkeenkäyvältä ajatukselta ja täytyy tähän loppuun sitten vain todeta, että olen ilmeisesti sitä edellistä sukupolvea, jolle yksityisyyden ja julkisuuden raja on vähän liiankin selkeä.
4 kommenttia:
Minä kuulun Riikan kanssa siihen edelliseen sukupolveen. :D
Minkähänlainen on sitten seuraava sukupolvi? Jos miettii esim.tämänpäivän teinien suosimaa irc-galleriaa, missä itsestä näytetään ja kerrotaan lähes kaikki, minkähänlaista se on sitten viidentoista vuoden päästä, kun omat lapset ovat teinejä? Onkohan silloin yksityisyyden ja julkisuuden rajaa enää olemassakaan? Hirvittää edes ajatella.
Olen samaa mieltä edellisten kanssa, että julkisuudella ja yksityisyydellä on tietty raja, joka (valitettavasti) tuntuu nykyisin hämärtyneen melkoisesti (esim. pääministerin seikkailut Internetin ihmemaassa).
Täytyy kuitenkin muistuttaa, että vain osa blogeista on henkilökohtaisia päiväkirjoja, joissa ihmiset avautuvat omasta elämästään. Mukaan mahtuu myös paljon muuta. Siksi toisekseen, kaikki eivät pidä blogia omalla nimellään, eikä teksteistä aina edes tiedä, ovatko ne faktaa vai fiktiota. Esimerkkinä tästä jokin aika sitten huomiota herättänyt Pettäjän kotona http://pettajankotona.blogspot.com/, jonka juonenkäänteisiin myös minä jäin pahemman kerran koukkuun.
Mielestäni bloggaus on parempi vaihtoehto itseilmaisulle (ja itsensäpaljastelulle) kuin esimerkiksi radiossa suorassa lähetyksessä loilottaminen, tai lehtiin/telkkariin tunkeminen. :P
Olen varmaan niin syvästi kiinnostunut näistä päiväkirjablogeista, etten muista kirjoituksissani niihin erikseen viitata. ;) Tuo on tosi mielenkiintoinen juttu tuo faktan ja fiktion sekoittelu. Minä olin lukenut yhtä blogia pitkään, kunnes jostain luin, että kyse on täysin fiktiivisestä blogista, ja jolla on vieläpä monta eri kirjoittajaa. Hauska oli huomata, että mielenkiinto kyseistä blogia kohtaan ei enää ollutkaan niin suuri, kun tämän tosiasian sain selville. Että näin sitä vaan ollaan innokkaita lurkkimaan, mitä toisten elämään kuuluu.
Sitä oikeastaan aloin tähän kommentoimaan, että juuri näiden päiväkirjablogien tehtävä voi toisinaan olla oikeasti jonkun elämää mullistava. Luin uusimmasta Kodin Kuvalehdestä (10/2007) jutun kahdesta naisesta, jotka tutustuivat ja ystävystyivät blogin kautta. Uusi ystävyys oli molemmille erittäin merkittävä asia ja virtuaaliystävästä kuoriutui hengenheimolainen.
Jäin taas miettimään, että mitä muita yhtä tehokkaita keinoja on tutustua toiseen ihmiseen kuin henkilökohtainen blogi. Tämä tietenkin edellyttää taas tuota em. faktapohjaisuutta.
Riikka, tarkoitat varmaankin virtuaalimaailman keinoja..? ;) Tehokkain keino toiseen ihmiseen tutustumisessa lienee kuitenkin ihan Oikea Elämä.. :D Itse olen saanut monta hyvää ystävää keskustelupalstojen kautta. Samanhenkisten ihmisten kokoontuminen yhteiselle areenalle johtaa usein myös livetapaamisiin - silloin juttukin luistaa yllättävän hyvin, kun on tutustunut toiseen aiemmin netissä.
Blogeissa saattaa olla myös se ongelma, että tutustuakseen uusiin ihmisiin bloggaajan täytyy saada kirjoituksensa jotenkin esille. Lisäksi tekstin täytyy olla tarpeeksi mielenkiintoista, jotta sitä kukaan jaksaa alkaa seurata. Itsensä ja bloginsa mainostus taas.. no, henkilökohtaisesti se tuntuu jotenkin kummalliselta ajatukselta? (vaikka omakin blogini Blogilistalla komeileekin, eh)
Lähetä kommentti